 |
| Vaihtelu virkistää, ainakin hetkeksi |
Kävin aika nopeasti vamman syntymisen jälkeen jalkaterapeutilla. Minulla on kuulemma pohkeet jumissa ja heikkoutta jalkapohjien lihaksissa. Suoraan sanottuna kumpikaan noista ei tullut yllätyksenä. Terapeutin mukaan nuo jumit saattavat mennä niin pahaksi, ettei sitä enää edes huomaa. Siinä pisteessä en ole onneksi vielä, sillä olen kyllä huomannut etenkin ne kerrat, kun pohkeet ovat olleet kunnolla jumissa. Silloin ei meinaa jalka nousta ja penkikkatauti iskee päälle. Polvivamman syyksi hän arvioi rasitusvammaa, joka on syntynyt liian äkillisestä ja kovasta rasituksesta. Senkin arvasin. Sain hyviä ohjeita, millä voin vahvistaa jalkaterää ja hieroa pohjetta. Kireyden poistumisen pitäisi auttaa myös niihin penikoihin. Parin viikon päästä menen uudelleen, silloin pitäisi katsoa iskutusharjoitteita, joiden avulla voisin jatkossa välttää nuo rasitusvammat.
Polvituesta tuli hyvä ystäväni. Ei tuo tukeni mikään maailman tukevin ole, mutta se näemmä riitti, sillä sen kanssa polvesta alkoi hiljelleen tulla kivuton. Pari päivää pidin sitä käytännössä kellon ympäri Terapeutti ei kieltänyt sen käyttöä, mutta totesi, että siitä olisi hyvä päästä nopeasti eroon. Ja olen kyllä päässytkin, en tarvitse sitä enää koko aikaa. Itse asiassa, polvi on kipeimmillään jos istun pitkiä aikoja paikoillani. Kävin kaverin kanssa elokuvissa viikko sitten ja polveen sattui koko leffan läpi. Kivut loppuivat melkein heti kun pääsin penkistä ylös.
 |
| Ikivanha polvituki, joka auttaa paremman puutteessa. |
Takaisin siihen tylsistymiseen. Taisin viimeksi kirjoittaa, että se sauvakävely oli mukavaa. Joo, mukavaa vaihtelua. Mutta kun vain kävelee ja kävelee ja kävelee, niin pää alkaa toimia hassusti. Aloin miettiä, että nyt ei kyllä tule kehitystä ja minun pitäisi juosta. Monet lenkit menivät sillä, että kuvittelin itseni juoksemassa, mutta oikeasti pidättelin itseäni, etten alkanut pinkoa liikoja. Viime sunnuntain kahden tunnin sauvakävelylenkki teki henkisesti tiukkaa. Olisin voinut heittää ne sauvat järveen, oikeasti. Se on jännä, kaksi tuntia on aina kaksi tuntia eikä aika kulu sen nopeammin, vaikka kuinka juoksisi. Silti se juokseminen on mielekkäämpää ja aika tuntuu kuluvan nopeammin.
Kuten yllä sanoin, tällä viikolla olen saanut taas juosta. Ohje oli lopettaa heti jos tuntuu kipua. Onneksi sitä ei ole tuntunut, ei ole siis tarvinnut vaihtaa kävelyksi. Ok, ylämäkiä olen kävellyt, mutta muuten saanut juostua. En taida niistä sauvakävelyistä vielä päästä eroon, mutta ehkä ne käyvät juurikin vaihtelusta.
 |
| Tämän päivän lenkki tuntui taas hyvältä ja mielekkäältä |
Oli tämän päivän lenkin jälkeen mukava huomata, ettei se kehitys ole ainakaan takapakkia ottanut tämän kävelyvaiheen aikana. Tänään juoksin pitkästä aikaa yli 4 kilometriä puoleen tuntiin, keskisyke oli 147 ja maksimi 159, tavoite oli pitää syke alle 150. Syke tuntui siis pysyvän oikeissa lukemissa ja nousi ainoastaan ylämäissä. Keskivauhti oli 7:26 min/km ja maksimivauhti 5:34 min/km. Ja se fiilis lenkin jälkeen... En voinut ajatella muuta kuin, että rakastan tätä hommaa. Kyllä tämä juokseminen on vaan meikän juttu.
