"Joskus tulee vaikeita aikoja ja ne pitää vaan kestää"

Ollaan yhden ystäväni kanssa heitetty tuota otsikossa olevaa lausetta ympäriinsä. Hän on kuullut sen omalta personal traineriltaan ja vihaamme molemmat tuota lausetta yhtä paljon. Se on ärsyttävä, se on epäsympaattinen ja sen sanoma on tyyliä "suck it, bitch." Ja se on totta ja se siinä ehkä ärsyttää eniten.

Tämä koko syksy on ollut yhtä vaikeaa aikaa. Ensin tuli se rasitusvamma, sitten alkoi sairastelukierre. Viimeisimmän päivityksen jälkeen iski ensimmäinen flunssa ja sitä keski reilun viikon. Se ei todennäköisesti missään kohtaa kunnolla parantunut, sillä mun keuhkot jäivät ikävän tuntuisiksi. Ne olivat kipeän tuntuiset ja hengästyin helposti. Aloin epäillä allergisen astmani kehittyneen astmaksi. Pystyin silti kevyesti juoksemaan.

Viimeisin juoksulenkki heitetty 13.11.2018

Sitten pari viikkoa ensimmäisen taudin päättymisen jälkeen iski toinen. Kuoleman tauti, kamalista kamalin. Mulle ei helpolla nouse kuume, mutta tämä tauti nosti kuumeen. Pari viikkoa sitten eräs lauantai meni 37,8 asteen kuumeessa, mutta se laski nopeasti 37,2 asteeseen ja siitä normaalilämmön puolelle. Olisi voinut kuvitella, että kuumeen lasku olisi auttanut nopeasti. No ei. Mun kurkku oli monta päivää niin kipeä, että jouduin ottamaan särkylääkettä ja molemmat korvani tulehtuivat. Oikea niin pahasti, että olin viikon saikulla ja söin kaksi viikon pituista antibioottikuuria. Näistä viimeinen päättyi sunnuntaina ja onko korva parantunut? No, tavallaan. Enää en toivo, että voisipa korvalla niistää, mutta tuo rutisee ja tinnittää edelleen.

En ole pystynyt yli kahteen viikkoon oikein treenaamaan. Kävin viikko sitten tiistaina puolen tunnin kävelyllä ja se tuntui vielä liian raskaalta. Eilen kävin jo puolentoista tunnin kävelyllä ja se tuntui jo hyvältä. Puolet matkasta kävelin ystävän kanssa ja juttelimme käytännössä koko ajan. Ei tuntemuksia keuhkoissa eikä hengästymistä. Parasta.

Todella ohit lumikerros piristi sunnutaikävelyllä

Tämä syksy on turhauttanut todella paljon. Olen hylännyt jo kaikki tavoitteeni 2019 Tukholman maratonille. Tai en kaikkia. Ainoa tavoite on päästä maaliin. Olen onnellisin ihminen, jos ylitän maaliviivan ajassa 5h 59min, se riittää! Olen myös joutunut hylkäämään ajatuksen, että juoksisin syksyllä 2019 ensimmäisen ultran. Se saa siirtyä seuraavalle keväälle, eli ensimmäinen ultrani olisi sitten se haaveilemani Helsinki City Double keväällä 2020.

Se hyvä puoli sairastamisessa on, että on aikaa ajatella näitä juttuja. Tein myös viimein päätöksen vuoden 2019 puolimaratonista ja ilmoittauduin Helsinki Maratonille 24.8.2019 aika lailla heti sen jälkeen kun julkistivat, että samana päivänä juostaan myös 10km sekä puolimaraton. Olen taas sen 24 euroa köyhempi, mutta se unohtuu kun saa jalkaa toisen eteen.

Puolimaratonille on nyt ilmoittauduttu

Jatkuva sairastaminen ja lepo alkaa turhauttaa. Jossain vaiheessa turhautuminen meni ihan siihen pisteeseen, etten halunnut kuulla muiden treenijuttuja. Seurasin vain kun makasin sohvalla ja miten kunto rapistui, kun en jaksanut tehdä muuta. Tokihan minä sen järjen tasolla  tiedän, että kun pohjakunto on hyvä, niin ei se kunto paljoa huonone, mutta eipä se juuri lohduta.

Vaan kyllä tämä tästä. Tämän viikon treenit kävelen ja jos kunto sallii, ensi viikosta alkaen kokeilen taas vähitellen sitä juoksua. Se vaan, että tämä jatkuva kävely alkaa jo kyllästyttää. Just ennen toista flunssaa Minna kyseli multa, että olenko pystynyt pitkillä lenkeillä yhtään juoksemaan. No olin, mutta saa nähdä milloin pääsen taas juoksemaan. Kaipaan niitä todella pitkiä ja matalalla sykkeellä juostavia lenkkejä, jotka tylsistyttävät, mutta saavat tulosta aikaan.

Kuumetta 37,8 astetta ja sohvan pohja

Takaisin bisnekseen

Se oli täysin tahallisen tökerö suomennos, mutta sopii aiheeseen. Jäänyt blogin pitäminen nyt vähemmälle ja se on johtunut omasta tylsistymisestä. Tässä on nyt kuukauden päivät siitä polvivammasta ja viime viikolla pystyin ensimmäistä kertaa juoksemaan. Kipuja ei onneksi ole ollut, joten tällä viikolla olen saanut jopa ihan treeniohjelman luvalla juosta. Pitkät lenkit ovat edelleen sauvakävellen, mutta nämä 30-60 minuutin juoksulenkit ovat tehneet niin hyvää!

Vaihtelu virkistää, ainakin hetkeksi

Kävin aika nopeasti vamman syntymisen jälkeen jalkaterapeutilla. Minulla on kuulemma pohkeet jumissa ja heikkoutta jalkapohjien lihaksissa. Suoraan sanottuna kumpikaan noista ei tullut yllätyksenä. Terapeutin mukaan nuo jumit saattavat mennä niin pahaksi, ettei sitä enää edes huomaa. Siinä pisteessä en ole onneksi vielä, sillä olen kyllä huomannut etenkin ne kerrat, kun pohkeet ovat olleet kunnolla jumissa. Silloin ei meinaa jalka nousta ja penkikkatauti iskee päälle. Polvivamman syyksi hän arvioi rasitusvammaa, joka on syntynyt liian äkillisestä ja kovasta rasituksesta. Senkin arvasin. Sain hyviä ohjeita, millä voin vahvistaa jalkaterää ja hieroa pohjetta. Kireyden poistumisen pitäisi auttaa myös niihin penikoihin. Parin viikon päästä menen uudelleen, silloin pitäisi katsoa iskutusharjoitteita, joiden avulla voisin jatkossa välttää nuo rasitusvammat.

Polvituesta tuli hyvä ystäväni. Ei tuo tukeni mikään maailman tukevin ole, mutta se näemmä riitti, sillä sen kanssa polvesta alkoi hiljelleen tulla kivuton. Pari päivää pidin sitä käytännössä kellon ympäri Terapeutti ei kieltänyt sen käyttöä, mutta totesi, että siitä olisi hyvä päästä nopeasti eroon. Ja olen kyllä päässytkin, en tarvitse sitä enää koko aikaa. Itse asiassa, polvi on kipeimmillään jos istun pitkiä aikoja paikoillani. Kävin kaverin kanssa elokuvissa viikko sitten ja polveen sattui koko leffan läpi. Kivut loppuivat melkein heti kun pääsin penkistä ylös.

Ikivanha polvituki, joka auttaa paremman puutteessa.

Takaisin siihen tylsistymiseen. Taisin viimeksi kirjoittaa, että se sauvakävely oli mukavaa. Joo, mukavaa vaihtelua. Mutta kun vain kävelee ja kävelee ja kävelee, niin pää alkaa toimia hassusti. Aloin miettiä, että nyt ei kyllä tule kehitystä ja minun pitäisi juosta. Monet lenkit menivät sillä, että kuvittelin itseni juoksemassa, mutta oikeasti pidättelin itseäni, etten alkanut pinkoa liikoja. Viime sunnuntain kahden tunnin sauvakävelylenkki teki henkisesti tiukkaa. Olisin voinut heittää ne sauvat järveen, oikeasti. Se on jännä, kaksi tuntia on aina kaksi tuntia eikä aika kulu sen nopeammin, vaikka kuinka juoksisi. Silti se juokseminen on mielekkäämpää ja aika tuntuu kuluvan nopeammin.

Kuten yllä sanoin, tällä viikolla olen saanut taas juosta. Ohje oli lopettaa heti jos tuntuu kipua. Onneksi sitä ei ole tuntunut, ei ole siis tarvinnut vaihtaa kävelyksi. Ok, ylämäkiä olen kävellyt, mutta muuten saanut juostua. En taida niistä sauvakävelyistä vielä päästä eroon, mutta ehkä ne käyvät juurikin vaihtelusta.

Tämän päivän lenkki tuntui taas hyvältä ja mielekkäältä

Oli tämän päivän lenkin jälkeen mukava huomata, ettei se kehitys ole ainakaan takapakkia ottanut tämän kävelyvaiheen aikana. Tänään juoksin pitkästä aikaa yli 4 kilometriä puoleen tuntiin, keskisyke oli 147 ja maksimi 159, tavoite oli pitää syke alle 150. Syke tuntui siis pysyvän oikeissa lukemissa ja nousi ainoastaan ylämäissä. Keskivauhti oli 7:26 min/km ja maksimivauhti 5:34 min/km. Ja se fiilis lenkin jälkeen... En voinut ajatella muuta kuin, että rakastan tätä hommaa. Kyllä tämä juokseminen on vaan meikän juttu.

"Mitäs tässä, sauvakävelyllä"

Kyllä vain, arvasit oikein. Törkeästi hyödynsin tunnetun mainoksen pikkutuhmaa slogania, sillä tänään puhutaan juurikin siitä: sauvakävelystä. Joten, haahaa, klikkasitpas. ;)

Tässä polvea kuntouttaessa ei pysty juoksemaan, joten tulevan kolmen viikon treeniohjelmani on hyvin kävelypainotteista. Kävely yksistään on jopa tylsempää kuin ne 3 tunnin pk-lenkit, joten minun kärsivällisyyttäni kieltämättä vähän koeteltiin kun näin sen ohjelman. Noh, jälleen kerran, itse pyysin. Aina ei se menemisen halu ja järki sovi samaan päähän. Instragramissa tuli sitten sitä vinkkiä, että sauvat mukaan ja olihan se nyt testattava. Valmentajani on kuitenkin jo maininnut, että pitkiä sauvakävelylenkkejä saattaisi olla tällä kaudella tiedossa.

Rohkeasti vaan lenkille

Olen omistanut kävelysauvat ties kuinka pitkään, mutta ne ovat lähinnä keränneet pölyä varastossa. Ja jos nyt totta puhutaan, sauvakävelyllä ei ole mitään kauhean mediaseksikästä mainetta. Kun puhuu sauvakävelijästä, niin suurimmalla osalla varmasti se ensimmäinen mieli kuva on keski-iän paremmalla puolella oleva tuulipukukansalainen ja itsehän olen vielä nuori! Noh, yritän elää ennakkoluulottomasti, joten kaivoin ne sauvat varastosta päivän 45 minuutin lenkkiäni varten.

Ekat askeleet tunsin oloni tyhmäksi, juuri niin tyhmäksi kuin mitä vain voi olla. Noin 20 metriä myöhemmin aloin jo huomata sitä vaikutusta. Hitsi vieköön, tämähän on tehokasta! Syke alkoi kohota ja yhtäkkiä siinä kävelyssä oli jotain järkeä. Sauvojen kanssa voi kävellä ja niiden kanssa voi kävellä. Tämä oli jälkimmäistä. Sauvakävely tuntuu usein menevän ihmisillä siihen, että niitä vain heilutellaan, jolloin se homman tehokkuus valuu hukkaan. Olen aina osannut kävellä sauvojen kanssa niin, että siitä saa tehoja irti. Jotenkin se tunne on aina vain jäänyt unohduksiin.

Ehkä olen tullut fiksummaksi, tai ainakin tulin viimeistään tämän lenkin myötä. 45 minuuttia ja melkein 4,5 kilometriä. Keskisyke oli päälle 120 ja maksimi nousi 147 asti. Tuijotin noita sykkeitä silmät pyöreinä lenkin aikana. Voiko olla mahdollista, että kävellen pääsen peruskestävyysalueille? No kyllä muuten voi!

Olin yllättynyt lenkin tehokkuudesta

Polvi kuntoutuu ihan hyvin. Kaukana vielä siitä, että tällä lähtisi juoksemaan, mutta uskon selvinneeni suhteellisen helpolla. Esimerkiksi tuon tämän päiväisen kävelylenkin aikana polvi tuntui lähinnä vain lämpimältä, lopussa tuntui pientä arkuutta. Joten jos en voi juosta ja kehittyä siinä, niin ainakin saan sauvakävellen ylläpidettyä peruskuntoani. Voipi jopa olla, että kolmen viikon reippailu parantaa sitä. Samoten coretreeniä pystyn tekemään sekä kehonhuoltoa. Näihin kolmeen osa-alueeseen tulee nyt pureuduttua. Toivotaan, että kolme viikkoa riittää saamaan polven kuntoon. Mulla tekisi niin kovasti mieli jo palata juoksun pariin.

Tämä saattaa olla hienon ystävyyden alku

Ps. Minna, taidan jatkossa tehdä kaikki kävelylenkit sauvojen kanssa, sen verran vakuutuin tämän päivän tekemisestä. Ihan tiedoksi, kuitenkin lukaiset tämän läpi.

Venyy ja taipuu... ehkä vielä joskus

Harrastin oikeastaan koko teini-ikäni tanssia. Ja ihan kaikkea mikä mahtui baletin ja hiphopin välille. Minulla saattoi olla päivässä kolme tanssituntia putkeen ja kävin tunneilla varmaan viitenä tai kuutena päivänä viikossa. Lienee varmaan sanomattakin selvää, että 16-vuotiaan Riikan liikkuvuus oli ihan eri tasoa kuin 32-vuotiaan Riikan. Spagaatti meni lämmittelemättä ja sain kosketettua varpailla päätäni, kun kädellä nostin jalkaa selän takaa (mulla on joskus ollut kuva tuosta tempusta, harmittaa, kun ei löytynyt enää). Lukion loppupuolella se tanssiharrastus alkoi hiljalleen jäädä samoin kroppa alkoi kangistua. Ei mene spagaatti enää, ei lähellekään ja joku siltakaato tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta.

Olen tässä nyt hyvän tovin J:lle surkutellut sitä, kun ei ole oikein liikkuvuutta. Se vähäkin katosi kahden raskauden myötä. Etenkin L:n odotus teki hallaa liikkuvuudelle, sillä kärsin varmaan puolet raskaudesta iskiaasta. Silleen tosi kiva, pahoinvointi lakkasi puolivälissä ja tilalle tuli iskias, jonka takia en meinannut välillä öisin päästä sängystä ylös. Neuvolassa vain sanoivat, että eipä tälle nyt oikein mitään voi tehdä, tsemppiä, kyllä se loppuu kun vauva syntyy. No, niin se loppuikin, mutta ei paljoa lohduttanut noina öinä, kun en tahtonut päästä ison mahan ja kipeän selän kanssa sängystä ylös.

Jotenkin tuo venyttely ja liikkuuvuden harjoittelu sitten vain unohtui. Kyllähän mulla lukee treeniohjelmassa monessa ruudussa, että "kehonhuolto", mutta en tiedä miksi se on niin vaikeaa sitten. (Sori Minna, oon ihan tuhottoman huono tuossa osiossa, koitan skarpata jatkossa.) Osittain ehkä nyt uskalluksesta kiinni, kun siitä on vähän päälle puolitoista vuotta, kun hajotin selkäni.

Perjantain fiiliksen, kun loppuviikon treenit peruuntuivat miniflunssan takia

Uskon julkisiin ilmoituksiin, sen voimalla sain maratonin juostua. Kokeillaan siis nytkin: Lisään venyttelyä sekä liikkuvuusharjoitusta päiviini. Mulla on kaksi alle kouluikäistä lasta, jotka vaihtoivat nyt syksystä uuteen päiväkotiin, joten tauteja on luvassa. Tämän loppuviikon juoksutreenit peruuntuivat, kun mun kurkku tuntui perjantaina hieman kipeältä, mutta ei mitään sellaista, ettenkö voisi esimerkiksi venytellä.

Voiko sitten yli 30-vuotias oppia spagaatin? Totta kai voi, ainakin jos mun personal trainerina työskentelevään siskoon on uskominen. Mulla ei pitäisi olla mitään esteitä sille, muuta kuin oma maltti. Varmasti kehitys tulee olemaan hitaampaa, kuin silloin 16-vuotiaana, mutta jos vain jaksan säännöllisesti harjoitella, niin uskoisin spagaatin tulevan vuoden sisällä. Eikä tässä nyt ole kyse pelkästään tuosta spagaatista, vaan myös siitä, että oikean jalan kireys saattaisi poistua siinä samalla.

Tein Pinterestiin taulun, jonne kerään näitä venyttelyohjeita. Sieltä löytyy todella kivasti kaikenlaisia "jos tavoitteesi on tämä, treenaa tätä" ohjeita. Sen verran olen jo skarpannut viime kauteen verrattuna, että nyt jopa venyttelen jokaisen lenkin jälkeen. Reidet, pohkeet, pakarat... Etenkin nuo pohkeet tahtovat jumitella, mikä taas vaikuttaa negatiivisesti juoksemiseen. Toisaalta taas, ehkä nuo välillä edelleen itsestä ilmoittavat selkäkivutkin katoaisivat, jos selän liikkuvuus olisi parempi.

Tein tänään ensimmäisen laajemman venyttelytreenin ja huhhuh. Ei ole keho enää tottunut moiseen hommaan. Alkoi heikottaa ja koko kropassa tuntui, miten veri alkoi kiertää. Testasin myös sen spagaatin ja kaukana se vielä on, mutta en nyt sanoisi, että mahdoton. Tämä taisi olla aikanaankin se lähtötaso, josta sitten vihdoin sain sen tehtyä. Täytyy säännöllisesti venytellä sekä seurata kehitystä. Ehkäpä kuvaan aina jokaisen kuun alussa, että mikä on tilanne, onko tultu milliäkään alaspäin.

Tästä se lähtee

Suunnitelmana on siis ottaa kunnon venyttelyt aina treenien jälkeen. Ei mitään nopeita ja pakollisia 10 sekunnin pitoja, mutta ei toisaalta myös mitään rikkovia venytyksiä. Kehonhuoltopäivinä sitten laajemmat ja kokonaisvaltaisemmat venytykset. Pitää varmaan ottaa noita tanssiaikojen harjoitteita mukaan kuvioihin, niillä saa ainakin selän liikkuvuutta lisättyä.

Olisko treenikauden 2018-2019 teemana siis laittaa koko akka kuntoon? 2017-2018 teemana oli suorittaa se maraton ja nyt tiedän pystyväni siihen. Joten katsotaan, vuosi aikaa. Meneekö 1.9.2019 spagaatti jälleen?

"Kuvittele, että ajat tosi pienellä pyörällä"

Tämän päivän lenkki oli pituudeltaan 40 minuuttia. Matkaa kertyi 5,32 kilsaa. Oikein hyvin, jos minulta kysytään. Vertaan varmaan joka lenkilla kuntoani vuoden takaiseen ja kehitystä on tapahtunut huimasti. Vauhtia on tullut lisää ja kestävyyttä on tullut lisää. Toki pystyin jo vuosi sitten juoksemaan 5 kilsaa puoleen tuntiin ja pystyisin nytkin. Jos tämän vuoden Riikka juoksisi 5 km kilpaa viime vuotisen Riikan kanssa, niin tämän vuotinen voittaisi sekä palautuisi nopeammin urakasta. Jotenkin niin siistiä tajuta tuo. Että sori vaan, Riikka vuosimallia 2017 ja sitä aiemmat.

Pelkästään vauhti ja kestävyys eivät ole parantuneet, vaan myös tekniikkani ja siiihen viittaa tuo otsikko. Tänään juostessa mulla pyöri päässä koko ajan valmentajani Minnan sanat juoksutekniikasta: "Kuvittele, että ajat sellaisella tosi pienellä polkupyörällä." Yritin tänään visualisoida itselleni sellainen minifillarin - tiedättehän, sellainen tosi pieni, millä klovnit ajaa - ja ehkä se jalka rullasi vähän paremmin. Pientä rullaavaa liikettä, ei harpomista. Rullaati, rullaati. Ja ehkä, ehkä... Ehkä se jalka vähän paremmin rullaa kuin vuosi sitten. Ainakin tuntuu paremmalta.

Koska mun alkukautta on vaivannut penikkatauti, kiinnitin erityisesti huomiota askeleeseen. Alkumatkasta tuo oikea jalka tuntui vähän kivuliaalta, mutta se helpotti melko nopeasti. Askelsin selkeästi enemmän päkiällä kuin edes jalan keskiosalla. Näemmä tuo tyyli askeltaa sopii mulle parhaiten. Ainakin se on se kivuttomin tyyli.

Aika hyvä vauhti pk-lenkille meikäläisen tasolla

En tosin tiedä, miltä mun juoksutekniikka näyttää tällä hetkellä. Juoksen käytännössä aina yksin, joten en ihan viitsi ketään tuntematonta kuvaamaan mun juoksua. Viimeksi taisin pyytää kaveria kuvaamaan kesällä ja aika kauhealtahan se näytti. Vatsan kannatus voisi olla parempi, selkä pystympi, lantio ylempänä, hartiat alempana, löntystelyä ja niin edelleen. Täydellistä tekniikkaahan ei ole. Voisin melkein lyödä vetoani, että nämä oikeista mitaleista kilpailevat juoksijat katsovat omia juoksujaan samoilla silmillä; "Tuossa olisi vielä petrattavaa, miksi tein noin..." ja sitä rataa. Mutta sitä varten tässä treenataan, että kehitytään.

Perustan kaikesta huolimatta väitteeni parantuneelle tekniikalle puhtaasti siihen, miltä mun juoksu kuulostaa. Juoksen yleensä aina nämä lyhyemmät lenkit ilman musiikkia, joten sen askeleen kuulee välillä häiritsevänkin hyvin. Vuosi sitten mun askel oli raskas ja siitä kuului aina kova tömähdys. Oikeastaan koko viime kausi meni siihen, että kuulostelin tuota askelta. Hissukseen se alkoi kuulostaa paremmalta ja paremmalta. Tänään se ei ollut sellainen voimakas "tömps, tömps, tömps", vaan pikemminkin pehmeä "töp, töp, töp." Aina voi parantaa ja varmasti askel on vuoden päästä yhä kevyempi.

On se muuten jännä, miten nämä kaikki asiat tekevät tästä hommasta helpompaa. Ei pelkästään se, että hapenottokyky paranee eikä se, että kestävyyttä tulee lisää. Musta tuntuu, että tuo pieni, rullaava askel on ehkä se isoin syy mun kasvaneeseen vauhtiin. Sitähän Minna mulle jo heti alussa painotti, että se loikkiminen ja harpominen syö energiaa eikä sillä tavalla jaksa kauaa. Että töp, töp, töp vaan jatkossakin.

Olen nyt muistanut jopa venytellä aina lenkin jälkeen

Päivän lenkki:
Kesto: 40 min
Matka: 5,32 km
Keskisyke: 144
Maksimisyke: 159
Keskivauhti: 7:32 min/km
Maksimivauhti: 6:08 min/km