"Eihän tässä mitään"

"Ei tässä mitään, ei tämä niin kipeä ole." Siinä lause, jonka kuulee jossain vaiheessa jokaiselta, joka harrastaa yhtään enempää liikuntaa. Tietyllä tapaa kipu onkin hyvästä. Esimerkiksi kunnon salitreenin jälkeen kipeytyvät lihakset voivat olla merkki niistä hyvistä lihakseen tulevista mikrovaurioista, jotka kasvattavat ja kehittävät lihasta. Liikkumista ei tule mielestäni missään nimessä lopettaa kivun takia, vaan pikemminkin liikkua kivun sallimissa rajoissa. Itse rikoin kuntosalilla selästäni välilevyn talvella 2017, mutta en missään vaiheessa lopettanut salitreeniä. Tietyt liikkeet, kuten maastaveto, jäivät pois ja käytin tukivyötä. Juoksemiseen nuo selkäkivut vaikuttivat yllättävän vähän. Midnight Run vuodelta 2017 jäi väliin, mutta muuten pystyin juoksemaan. Ainoa missä selkä kivut vaikuttivat oli ringette, jossa pelaan maalivahtina.

Fysioterapialla ja jumpalla pääsin selkäkivuista. Nyt ongelmana on siten penikkatauti. Penikat olivat riesanani pitkään, kunnes muutin askellustani juostessa. En enää astu kantapää edellä maahan, vaan pikemminkin jalan keskiosalla tai kokonaan päkiällä. Padapim, padapum, enää ei penikat vaivanneet. Kunnes nyt syksyllä ongelma teki paluun.

Vaan eihän siinä mitään, senkun juostaan, senkun juostaan, senkun juostaan, juostaan, juostaan... sattuu. Jännä juttu, ettei penikkatauti parane juoksemalla. Siinä kohtaa, kun tuo meni niin pahaksi, että jopa kävellessä tuntui, ymmärsin viimein, että nyt pitää vähän himmailla. Valmentajani Minna Syvälä sanoi, että voin vaihta pk-treenejä kävelyksi. Tämän viikon treenit olen kävellyt ja tämä on tylsää. Haluan juosta, haluan vauhtia, haluan nähdä, kuinka pitkän matkan pystyn tällä kertaa juoksemaan puolessa tunnissa! Vielä enemmän haluan juosta jatkossakin ilman kroonista vaivaa.

Noh, jos ei pelkkä penikkatauti muka ole tarpeeksi, niin hankin siihen oheen vielä hiirikäden. Viikon verran oikea ranteeni sekä kyynärpääni on tuntunut epämukavalta. Kävin eilen työterveyslääkärillä diagnoosi oli sekä tenniskyynärpää että golfkyynärpää, jotka säteilevät ranteeseen. Molemmat toimistotyöstä. Eilinen päivä meni saikuttaessa ja maanantai on varalla. Tämä viikonloppu minun pitää lepuuttaa kättä sekä käyttää kipugeeliä. Rannetuen sain, jotta ranteeseen kohdistuvat säteilykipu ei äitiysi tulehdukseksi.

Lateraalinen epikondyliitti riitti syyksi kahden päivän saikulle

Että sellaista kivaa, lepuutetaan sitten sekä jalkoja, että käsiä. Kieltämättä toivon, että pystyisin ensi viikolla taas juoksemaan. Treeniohjelmassa on luvassa mäkivetoja, eihän niitä nyt sovi kävellä!

Tässä on siis hieman harjoittelua myös sen suhteen, että maltan keventää, noh, oikeastaan kaikkea. Olen luonteeltani tietyllä tapaa perfektionisti sekä tunnollinen. Juuri tuon tunnollisuuden takia minusta tuntuu vaikealta skipata treeni tai kieltäytyä työjutuista. Vaan oikeasti, mitä siitäkin saa, kun ajaa itsensä äärille? Näköjään hiirikäden ja penikkataudin.