Tukholma Maraton 2018

Kesäkuun 2. päivä lauantaina juoksin vihdoin sen haaveilemani ensimmäisen maratonin. Sääennusteet lupasivat koko päivälle ankaraa hellettä, joten olin varautunut siihen, etten ehkä saavuttaisi aikatavoitettani, eli alle 5 tuntia. Myös valmentajani sanoi tätä samaa kuultuaan noista ennusteista. "Nyt teet niin, että unohdat kaikki aikatavoitteet ja keskityt pääsemään maaliin, se on niin rankka helle, mutta se on sama kaikille." Samaa sanottiin myös maratoninfossa: "Ei kannata mitään ennätyksiä tavoitella." Jonkin ihmeen kautta onnistuin pitämään tämän mielessä. Kai se lähtöalueen lämpömittarin +31 lukema sai sen aikaan.

Odottamassa lähtöä, vielä jaksaa hymyillä.

Tämä oli ensimmäinen maratonini ja olen vielä aloittelija kestävyysjuoksussa, joten olin toiseksi viimeisessä lähtöryhmässä. Muuten ei mitään väliä, mutta tuolta perältä oli turhan pitkä matka strattiviivalle. Yritin alussa seurata 4:30 jänistä, mutta jouduin nopeasti hylkäämään tämän ajatuksen, helle oli liian kova. Menin oman fiiliksen mukaan.

Ensimmäisen 15 kilometrin aikana ei ollut sitä fiilistä. Mitä nyt se kirottu nestehukka alkoi melko varhaisessa vaiheessa ilmoittaa itsestään päänsärkynä. Pienet jomotukset menivät aina ohi, kun join; juoma pisteitä oli parin kilsan välein, joten hyvin sain tankattua. Jälkikäteen voi todeta, että olisipas pitänyt juoda vielä vähän enemmän, sekä vetää enempi suolaa. Joka tapauksessa, alkumatka oli suhteellisen mitäänsanomaton. Outoa, olinhan sentään sillä ekalla maratonillani.

15 kilometrin jälkeen se iski. Nimittäin outo euforian tunne. Olin onneni kukkuloilla ja juokseminen oli parasta ikinä! Mulla on ihan paras treenilista Spotifyssa ja se soi juostessa. Lauloin varmaan jokaisen biisin kohdalla mukana ja hymyilin jatkuvasti. Valmentajani sanat "Muista, että se on ainutlaatuista" pyörivät päässäni. Siltä se juoksu todellakin tuntui, ainutlaatuiselta. En kokisi koskaan enää ensimmäistä maratonia.

Hyvä fiilis kesti kymmenisen kilometriä. Sitten meno alkoi taas muuttua tylsäksi. 25 kilometriä matkasta oli takana ja tulimme sille kadulle, mistä useampi juoksija oli eksynyt reitiltä. Kaksi kaistaa, joita juostiin samaan suuntaan. Oikea reuna kaarsi kilometrille 26 ja vasen kilometrille 32, jos ei muistini petä. Muistan katsoneeni, kun meidän porukasta muutama vaihtoi sinne toiselle puolelle ja ainoa ajatukseni oli "tuossa käy vielä huonosti, jos eivät ole tarkkoina." Vasemmassa reunassa olisi ollut varjoa, mutta onneksi pysyttelin oikealla puolella.

Ekat 32 kilsaa olivat ehkä jopa yllättävän kevyttä.

Kilometrin 32 kohdalla nestehukka alkoi iskeä ihan kunnolla päälle ja minun oli pakko vaihtaa kävelyyn. Tiesin, että olisi vaikea alkaa taas juosta kävelyn jälkeen, mutta en voinut mitään. Ensin vain ylämäkiä ja sen jälkeen muutenkin. Jokaisella askeleella päätäni jomotti eikä juominen enää auttanut. Jälkeenpäin muistellessa luovuttaminen ei kuitenkaan käynyt mielessänikään. Lähinnä harmitti, kun en jaksanut juosta Västerbron siltaa. On muuten saatanallinen nousu ja ihan maratonin loppuvaiheilla...

Suurimmat henkiset ongelmat tulivat vastaan, kun juoksukelloni päätti ilmoittaa, että akku oli vähissä ja tähän paikkaan loppuu GPS-paikannus. Kilometrejä oli takana noin 34. Muutama kilometri tästä eteenpäin langattomista kuulokkeistani loppui myös akku. Suoraan sanottuna, Tukholman maratonin reitti ei ollut parhaalla mahdollisella tavalla merkitty. En muista nähneeni kilometrin 35 jälkeen juuri yhtään kilometrimerkintää ennen 40 kilometriä. Tuo oli elämäni pisin viisi kilsainen... Jossain kohtaa heilui ja huojui suomalainen mies, joka huuteli "Jaksaa, jaksaa, enää 3 kilsaa jäljellä!" Ajattelin vain, että tuon on pakko puhua totta. Ja hän puhuikin. Ei mennyt kauaa, kun tuli tuo 40 kilometrimerkintä vastaan ja sain uutta puhtia.

Yritin taas juosta, ei onnistunut, päähän sattui. Kävelin ja juoksin vuorotellen. Lopulta aloin tunnistaa seutua, että nyt ollaan maalin lähettyvillä. Pakotin itseni taas juoksemaan, en todellakaan kävelisi sinne stadionille ja maaliin. Jostain löysinkin voimaa ja sisua juosta nuo viimeiset 500 metriä. Ylitin maaliviivan ajassa 5:15:48. En muista tuulettaneeni, mutta Maratonphoton mukaan olin nostanut kädet ilmaan, kun pääsin maaliin. Itkin ja tärisin, ajattelin vain, että ei enää ikinä. Sain mitalin kaulaani ja lähdin löntystelemään eteenpäin ja etsimään huoltojoukkona olevaa J:tä. J onnitteli ja halasi minua katsomosta, itse en pystynyt muuta kuin itkemään ja toteamaan, että nyt on älytön nestehukka, mennään äkkiä takaisin laivalle. Lepuutin vähän aikaa alueella ja menimme sitten taksilla laivalle. En olisi pystynyt kävelemään.

Maalisuora. Yksi elämäni hienoimpia hetkiä.

Kinastelimme varmaan koko taksimatkan ajan, että menenkö suoraan laivan lääkärin luo vai saanko ensin vaihtaa kuivaa ylle. Vaatteeni olivat läpimärät, olinhan juossut joka ikisen suihkun läpi reitin varrella. Onneksi sain vaihtaa vaatteet. Menin lääkärin luo ja pääsin heti lepoon peiton alle. Kävi käsky juoda paljon sekä syödä suolakeksejä. Mehu ei mennyt alas, mutta vesi meni. Myös sisäreiteeni syntynyt kämmenen kokoinen hiertymä vaati hoitoa. Makasin noin puolitoista tuntia ennen kuin uskalsin taas lähteä liikkeelle.

Maalissa. Väkisin väännetty hymy,
kädet tiukasti puristettuna nyrkkiin,
ai mikä nestehukka?

Olisin halunnut kokea sen maaliintuloeuforian. Sen, kun tajuaa urakan olevan viimein ohi. "Minä tein sen!" fiiliksen, mikä on tullut aina puolikkaan jälkeen. Se iski vasta, kun nestehukka alkoi olla ohi. Kävely oli vaikeaa ja se johtui käytännössä kokonaan tuosta hiertymästä, mutta ei sillä väliä. Ensimmäinen maraton, se oli ainutlaatuinen kokemus. Ja ei todellakaan jää tuohon. Olen jo ilmoittautunut vuoden 2019 Tukholma maratonille. Näkeepä, että millainen muutos on tullut vuodessa.

Mitä ajattelin sitten tehdä eri tavalla vuoden 2019 maratonilla? Alla kolme pointtia:

• Tankkaus. Tankkasin pikanuudeleita kun valmistauduin Helsinki City Runille vuonna 2017 ja juoksin parhaan juoksuni ikinä.
• Nesteytys. Alkumatkasta kannoin sporttijuomapulloa ja se oli oikein hyvä. J:lle sanoin jo, että hänen pitää antaa seuraavalla kerralla jossain kohtaa puolivälin jälkeen minulle vesipullo.
• Suola. Otin suolaa ihan liian vähän. Luotin geelien suolapitoisuuteen, mutta se ei riittänyt. Seuraavalla kerralla pitää ottaa useamman kerran.
• Geelit. Lähinnä se, miten kuljetan geelejä. Juoksen hitaasti, joten jos otan niitä 20 minuutin välein, niin niitä pitää olla paljon. Viimeksi minulta putosi yksi tai kaksi geeliä taskusta.
• Vaatteet. Tai lähinnä shortsit. Lisää lahjetta, kiitos! En enää halua kämmenen kokoista hiertymää.