Helsinki City Triathlon, joukkueviesti

Mulla on näitä haaveita, mitä tulee kestävyysurheiluun, kuten esimerkiksi se ultran juokseminen. Haluan nähdä ja kokea itse sen, mihin tämä kroppa pystyy. Sillä, jos nyt totta puhutaan, ihmiskroppa pystyy aika huikeisiin suorituksiin. Yksi tällainen haave on olympiamatkan triathlon, eli 1,5 km uintia, 40 km pyöräilyä ja 10 km juoksua. Pitäisi alkaa uimaan, niin tuo voisi oikeasti olla jopa mahdollinenkin.

Ensimmäinen kosketukseni triathloniin oli Helsinki City Triathlonin ja naisten joukkueviesti. Yksi ui, yksi pyöräili ja minä juoksin. Matkat olivat 300 m uinti, 9 km pyöräily ja 3 km juoksu, eli aika helppo matka. Kaverini pyysi mukaan puolisen vuotta sitten ja hetken pohtimisen jälkeen suostuin. Meni pari päivää ja meillä oli koko joukkue kasassa. Uimarimme Anna on pariin otteeseen osallistunut tohon kisaan yksilömatkaan, minä ja pyöräilyosuuden hoitanut Paula olimme ensikertalaisia.

Oikealla Anna (uinti), keskellä Paula (pyöräily) ja vasemmalla minä (juoksu)

Pari viikkoa sitten pidimme strategiapalaverin, jossa Anna kertoi vähän kisajärjestelyistä ja käytännöistä. Katsoimme myös reittikarttaa, sillä etenkin vaihtopisteet piti olla tarkasti tiedossa. Asetimme myös realistisen tavoitteen: kunhan ei olla viimeisiä. Hauskaahan tuonne mentiin pitämään, ei sillä sijoituksella niin väliä.

Kisapaikkana oli Helsingin Uimastadionin ympäristö. Kyllä tuli moneen otteeseen kerrattua sitä jo laadittua strategiaa ja miten vaihdot hoidetaan. Meidän sarjan lähtö oli klo 17:40 (todellisuudessa 17:50, lähtö oli vähän myöhässä), mutta olimme hyvissä ajoin paikalla. Se oli hyvä päätös, ehdittiin vähän nähdä muita kilpailijoita, tutkia reittiä ja jännittää. Naureskeltiin, että ilmoittaudutaan joku vuosi SM-kisan masters-sarjaan. Menee tosiaan vielä pari vuotta, sillä masters-sarjan yhteenlasketun iän tulee olla 130 vuotta. Tällä hetkellä meidän joukkueen yhteenlaskettu ikä on nippa nappa yli 100 vuotta.

Toisella kierroksella

Itse kisa meni mielestäni hyvin. Katsoin uinnin lähdön ennen kuin siirryin odottamaan omaa vaihtoani. Hetken siinä sai tosiaan odotella ennen omaa lähtöä. Vaihto saatiin nopeasti suoritettua ja lähdin matkaan. Reitti oli tosiaan 3 km pitkä, joten täysillä mentiin. Maksimivauhtini laski parhaimmillaan sinne 4 minuutin/km puolelle. Tasaisella maalla olisin varmaan päässyt ekan kilsan alle 5 minuuttiin, mutta tuo reitti oli todella haastava noin lyhyelle matkalle. Tiukkoja nousuja ja jyrkkiä laskuja.

Maaliviivan ylitys on aina hieno hetki

Meidän joukkue taisi olla sijalla 7/9 omassa sarjassamme, kun pääsin maaliin. Pari sijaa meni siinä sivuun, kun kengännauhani aukesi kesken ensimmäisen kierroksen. Sellainen pieni harmitus jäi, ja tuo näkyy kilometriajoissani. Kilometrit 1 ja 3 menivät molemmat reilusti alle 6 minuutin, mutta tuo kilometri 2 meni aikaan 6:02 min/km. Noh, sellaista sattuu. Ei siltikään oltu viimeisiä, joten saavutimme omat tavoitteemme. Maksimisyke nousi päälle 200 ja keskisyke oli 168. Kuten sanoin, tiukkoja nousuja.

Nyt mietin, että riittäisivätkö rahkeet osallistua yksilökilpailuun tuolla vuoden päästä? Kyseessä on kuitenkin hupitapahtuma, jossa ei ole välineistöllä niin väliä. Ehkä sen 300 m jaksaisi myös uida. Tai noh, jaksanhan minä, mutta ei se todellakaan mitään nopeaa menoa ole. Ja todellakin lähden perhematkalle, kun O ja L ovat tarpeeksi isoja, eli molemmat osaavat sekä uida että pyöräillä kunnolla.

Suorituksen jälkeinen tankkaus, parasta aina

Luulen, että tuo olympiamatkan triathlon jää sellaiseksi kauniiksi haaveeksi. Tämä oli kuitenkin hauska kokemus. Ensi kosketukseni triathloniin. Vähän jäi sellainen maku suuhun, että mieluummin kuitenkin juoksen pitkää matkaa hitaampaa vauhtia, kuin lyhyttä matkaa täysillä. Taisin jopa maaliin päästyäni sanoa ihan suoraan, että "olipa paskaa." Olihan se, mutta silleen hyvällä tavalla. On se jollain tavalla helpompi juosta sitä pidempää matkaa. Helpompi pitää vauhti tasaisena ja sitähän se on mitä minä treenaan.