Miksi juoksen?

Olen miettinyt tätä kirjoitusta jo jonkin aikaa, mutta se on tuntunut jotenkin, en tiedä, teennäiseltä. Nyt multa on muutamakin tyyppi lyhyen ajan sisällä kysellyt aiheesta. "Miksi juokset?" "Mitä varten treenaat?" Mutta miten sitä selittää jollekin, joka ei jaa tätä samaa intohimoa, että miksi ihmeessä minä edelleen juoksen, jos jaksan sen maratoninkin? Yritetään, tähän on monta syytä.

"Koska haluan laihtua"
Ihan alkuperäinen syy minun juoksuharrastukselle oli noinkin tyhmä. Halusin laihtua. Varmasti kaikki ovat kuulleet omaan vartaloon kohdistuvaa arvostelua. Noh, itse kuuntelin 15-vuotiaana kun silloin poikaystäväni haukkui minua tämän tästä lihavaksi. Olinko? En. Painoin vähemmän kuin tällä hetkellä, tosin, en ollut ihan yhtä timmi. Ulkonäön turha arvostelu osuu aikuisellakin useasti arkaan paikkaan, joten mitä se tekee sitten kasvuiässä olevalle nuorelle? Jep. Voin sanoa, ettei tämä silloisen poikaystävän arvostelu saanut minua laihtumaan, vaan lihoin ja aloin vihata tätä vartaloa. Löysin jatkuvasti siitä kaikkea mistä en pitänyt, ja päähäni jäi se ajatus, että pitää laihtua. Näin itseni lihavana.

Juokseminen tuli sitten aikuisiällä mukaan. Se on todella tehokas tapa kuluttaa kaloreita ja polttaa rasvaa, kyllä. Minua tuo ei motivoinut tarpeeksi. Kävin lenkillä ja juoksin ihan päin prinkkalaa. Liian kovaa, mikä johti siihen, etten oikein edes jaksanut juosta. Kävin samalla ryhmäliikuntatunneilla sekä kuntosalilla, joten kunto kasvoi vähitellen. Pelkkä halu laihtua ei tosin riitä pitämään juoksuintoa yllä, sillä oikeasti. Tämä on välillä ihan täyttä paskaa, jos näin saa sanoa. On tylsää juosta 3 tuntia hidasta vauhtia.

Näen nykyisin itseni sporttisena ja olen tyytyväinen näkemääni. Surullista, että siihen saavutukseen meni noin 30 vuotta.

Nyt olen 32-vuotias, enkä enää näe itseäni lihavana. Rehellisyyden nimissä, en näe itseäni laihanakaan. Ehkä viimeiset pari vuotta olen ollut todella tyytyväinen tähän kehoon. Se ei ehkä ole täydellinen, mutta se on omani. Se tekee työnsä ja oikeasti, se näyttää nykyisin aika hemmetin hyvältä. Muistan ajatelleeni nuorena, että haluan sporttisen vartalon ja pitkään kadehdin siskoani, joka on aina ollut meistä se urheilullisempi. Ja on edelleen, ei sillä. Olen kuitenkin vihdoin lakannut vertaamasta itseäni häneen ja sitä kautta näen myös sen, että minullakin on sporttinen kroppa. Se on ollut sen seurausta, että olen juossut ja löytänyt sen aidon intohimon juoksemiseen.

"Haluan ylittää itseni"
Vuonna 2010 juoksin ensimmäisen puolimaratonin. Ajattelin nähdä, että pystynkö siihen ja pystyin. Alitin tavoitteeni, en edes muista mikä alkuperäinen tavoitteeni oli, mutta alitin sen. Yllätin itseni sillä, että juoksin koko matkan. Muistan edelleen sen jalkojen kivun, mikä iski seuraavana päivänä. Oikea jalkani oli oikeastaan kauttaaltaan kipeä päkiän ja polven väliltä. En tiedä mitä tapahtui, mutta en saanut mitalia tuosta tapahtumasta. Kait kävelin niin pöllästyneenä suoraan palautuspisteelle hakemaan vettä ja syötävää, ettei mulla käynyt edes mielessä kysyä, että mistä saa mitalin.

En saanut mitalia, mutta paidan sain. HCR 2010

Tuolta ensimmäiseltä puolimaratonilta jäi kytemään se ajatus, että ehkä se maratonkin menee vielä joskus. Kesti vielä nelisen vuotta ennen kuin juoksin toisen kerran puolikkaan ja siitä toiset nelisen vuotta ennen sitä ensimmäistä maratonia. Nyt ajatuksissa siintää jo ensimmäinen ultra.

Ihmiskeho on siinä mielessä jännä, että se pystyy mielettömiin suorituksiin, kun sille antaa mahdollisuuden. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että kuinka vahvaksi tai kuinka kestäväksi ihmiskehon pystyy harjoittamaan. Joku kyykkää tuplaten tai triplaten oman painonsa, joku toinen jaksaa juosta 24 tuntia putkeen. Oma tämän hetken pitkän tähtäimen tavoitteeni on se 100 kilsaa. Saa nähdä jääkö se siihen, tuo 24 tuntia houkuttaa myös.

"Juokseminen on terapiaa"
Tähän olen törmännyt useasti ja se on niin totta. Usein kaikki ärsytykset ja ahdistukset katoavat lenkillä, etenkin hyvän vk-treenin jälkeen. Pitkillä lenkeillä puolestaan olen vain minä ja minulla on aikaa ajatella. Hahmottelen esimerkiksi näitä tekstejä ja käyn läpi päässäni viime päivien tapahtumia. Suunnittelen tulevia juoksukausia. Mitä vain!

Osaan nauttia myös näistä ajoittaisista kävelylenkeistä

Se on kait mahdoton selittää jollekin toiselle, että kuinka pitkä ja fyysisesti rasittava juoksulenkki voi olla yhtä aikaa rentouttava ja piristävä. En aio kuitenkaan valehdella. Olen tullut monet kerrat lenkiltä kotiin itku silmässä, kun juoksu ei ole kulkenut eikä jalka ole noussut. Tämä tulee varmasti vastaan kaikilla, jotka liikkuvat tavoitteellisesti; aina se treeni vain ei kulje. Joka tapauksessa tuo hyvien ja loistavien lenkkien määrä on suurempi, kuin huonojen. Niin sen pitää ollakin, en tätä muuten tekisi. Hyvä lenkki jaksaa kantaa pitkälle, huono lenkki harmittaa vain hetken.

Enkä edes lähde siihen, että varmaan mikään ei voita sitä tunnetta, kun ylittää juoksutapahtumassa maaliviivan. "Runner's high", se on todellinen ilmiö ja äärimmäisen hyvä fiilis. Siihen jää koukkuun. Tuo fiilis ei tule mielestäni pelkästään siitä juoksemisesta ja sen irroittamista endorfiineista, vaan myös siitä, että niitä ajatuksia tulee käsiteltyä siellä lenkin omassa rauhassa.

"Maksan siitä"
Siinähän se tuli. Maksan mun valmentajalle, että saan juosta. Toisaalta mun on pakko. Haluan juosta, mutta en osaa juosta oikealla tavalla enkä saa itseäni tarpeeksi usein lenkille ilman henkilökohtaista valmennusta. Sanoinkin Minnalle varmaan heti kättelyssä, etten koskaan saisi itseäni maraton-kuntoon ilman ammattilaisen laatimaa treeniohjelmaa.

Juoksemista sanotaan halvaksi harrastukseksi. Anteeksi nyt vain, mutta minua vähän naurattaa. Kenkiä kuluu useampi pari vuodessa, vaatteet kulahtavat nopeasti, juoksutapahtumat maksavat sievoisen summan ja lisätään siihen vielä nämä valmennusmaksut. En ala edes arvata, mitä maksan tästä halvasta harrastuksestani vuodessa. Ja minä juoksen pelkästään omaksi ilokseni, en ole todellakaan mikään edustusurheilija. Toisaalta se on myös panostusta omaan itseeni, sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiin. Miksi en siis maksaisi siitä?

Nämä New Balancen peruskengät ovat siitä halvimmasta päästä ja nekin ostettu alennusmyynnistä

Syitä sille, että miksi juoksen on enemmänkin. Tähän päivään mennessä en ole keksinyt yhtään hyvää syytä, että miksi en juoksisi. Mitkään kivut eivät ole estäneet minua juoksemasta. "Se on vain kiinni siitä, kuinka hyvin siedät kipua", sanoi valmentajani Minna Syvälä viime kaudella, kun tsemppasi maratonille. Pienet kivut eivät ole tähänkään mennessä estäneet minua lähtemästä lenkille. Multa saa vaikka irrota koko jalka, enkä varmaan silti lopettaisi juoksemista. Aina löytyy apuvälineitä tai vaihtoehtoisia tapoja liikkua.

Oikeastaan tämän kaiken voisi tiivistää lyhyesti, että juoksemisesta on tullut minulle elämäntapa. Sellainen, josta nautin.